Taas kävin satamassa

Mielikuvituksesta on puutetta, mutta jotain pitää kuvata, kun sää on hyvä. Mikä neuvoksi? Takaisin satamaan. Tuloksena oli sentään vaihteeksi yksi varsin onnistunut räpsy. Pistin pari turhempaakin kaveriksi, kun nyt vaivauduin taas kirjoittamaan.





Ylläoleva syntyi onnekkaasti, kun totesin, että satamassa oleva laiva olikin tylsä ja pieni, ja rupesin pälyilemään muuta kuvattavaa. Aurinko oli passelisti nostokurkien kohdalla ja väri komea. Pari testinäpsyä, säädöt manuaalille ja plop. Melkein harmittaa, että nämä kivat tulee aina puolivahingossa.

Mitäpä tässä muuta. Vihdoin alkaa näyttää siltä, että saa vähän tehdä hommiakin. Nettilehti, kuvausprojekti ja essee pitäisi tökkiä vauhtiin. Luonnollisesti juuri tässä vaiheessa on sitten kaikkea oheistouhuakin enemmän. Ens viikolla pariksi päiväksi Dubliniin, jei.

Lännen hitain blogi

Verkkaisesti tulee tänne mitään lisäiltyä. Pahoittelen.

Syystä on noin 70% laiskuutta ja 30% sitä, ettei täällä tapahdu oikein mitään, mistä jaaritella. Pääasiassa kyse on siitä, ettei ole tullut kuvattua tarpeeksi juttuja. Halusin kuvapainoitteisen blogin, eikä ilman kuvia oikein tule blogattua.

Pistetään nyt pari kuvaa, kun tuli satamassa käytyä. Tarkoitus oli käydä ottamassa lisää laivakuvia, kun tiesin yhden paatin olevan laiturissa. Täällä vain satamat toimivat hiukan toisin kuin Suomessa. Portti, jolla lippua pitää näyttää on jo satojen metrien päässä terminaalista, jonka takana on itse laiva. Ainoat kuvat saa ihan eri suunnalla olevalta "bongausalueelta", joka palvelee tarkoitusta vain laivojen saapuessa tai lähtiessä. Yleensä siis klo 7-8 aamulla, jolloin nukun, tai klo 17 jälkeen illalla, jolloin on pimeää. Noh, yritän vielä joskus.



             

Kuukuvasta tuli pienen nysväyksen jälkeen hieman parempi kuin ainoasta aikaisemmasta, jonka olen ottanut talteen. Tuo lienee parasta, mitä höpöhöpö-objektiivilla saa käsivaralta aikaiseksi, mutta sellaiseksi minusta aika ok.

Sen verran tähän voisi kuulumisia listata, että en kyllä kuollaksenikaan tajua täkäläistä opiskelurytmiä. Minulla on tällä hetkellä käynnissä tasan kaksi kurssia, joista tulee aikataulutettuja juttuja tasan kahdelle päivälle. Minulla on siis koulua ti-ke ja vapaata to-ma. Hulluinta tässä on se, että noista kahdesta tulee oikein mukavasti opintopisteitä, 25 nimittäin. Toki tuohon tulee kaikenlaista ryhmätyötä ja esseetä päälle, mutta ei tuossa minusta silti mitään järkeä ole.

Kursseista saatavat opintopisteet ovat ylipäätään aivan tähtitieteellisiä työmäärään nähden suomalaiseen työskentelyyn tottuneelle. En halua tuomita näin lyhyen otannan perusteella, mutta hieman ihmetyttää millaisella ammattitaidolla nämä tyypit menevät töihin valmistuessaan kolmen vuoden jälkeen. Käytännössä siis kandidaatin papereilla, joihin kuuluu opintoja korkeintaan 70% suomalaisesta kandista.

Ei minulla muuta tänään.

Iso paatti kylässä

Väitin joskus, että yritän tehdä tästä kuvapainotteisin blogin. Tähän asti on käynyt toisin, mutta pistetääs nyt muutama pätkä, joissa on enemmän kuvaa kuin tekstiä.

Ensimmäisenä muutama otos 345-metrisestä pikku paatista, jonka voi parin viikon välein bongata satamasta. Satama on kätevästi käytännössä keskustan vieressä, koitan seuraavaksi bongata Independence of the Seasin, joka vei maailman suurimman (vetoisuudella mitattuna) matkustajalaivan tittelin pari vuotta sitten nyt kuvatulta Queen Mary 2:lta.

R.I.P. lähiristeyksessä

Tein viikkoja sitten mielenosoituksellisen päätöksen jatkaa blogia vasta, kun saamme nettiyhteyden kotiin, eikä tätä tarvitse tehdä yliopiston kahvilassa.

Aikaa on kuitenkin mennyt jo melko perkeleesti, ja jotain kertomisen arvoisia asioitakin on ehtinyt kasaantumaan. Ei sillä että enää muistaisin puoliakaan - ainakaan juuri nyt - mutta viikonlopun tapahtumat herättivät viimein uinuvan bloggaajan.

Parinsadan metrin päässä meidän kämpältämme on ison tien ja vielä isomman tien risteys. Yhdessä suunnassa on jyrkkä ylämäki, joka siltä suunnalta risteykseen tullessa on jyrkkä alamäki. Tätä mäkeä pyörällä lasketellessani olen muutamaan kertaan miettinyt, kuinka helppoa tässä nimenomaisessa paikassa olisi päästä hengestään. Semminkin kun täällä jostain syystä liikennevalojen rytmi on erilainen kuin Suomessa. Kun yhteen suuntaan muuttuu vihreä keltaiseksi, muuttuu risteävän liikenteen punainen vilkkuvaksi keltaiseksi (Tarkoittaa ilmeisesti "voi mennä varovasti"). Risteystä keltaisilla ylittävä tilaa siis itselleen hyvin tukevan tapaamisen peltikerroksen kanssa.

Lauantainen tragedia ei liity kyseiseen ylämäkeen tai pyöriin. Ei välttämättä edes keltaisiin valoihin. Se kuitenkin alleviivaa osuvasti omaa näkemystäni risteyksestä.

Uutinen aiheesta täällä.



Kuulin lauantaina alkuillasta lukuisat sireenit, jotka pysähtyivät lähistölle. Pari tupareihin tulijaa kertoi nähneensä risteyksessä läjän poliisiautoja ja ambulansseja. Ja yhden elottoman ihmisen. Niin tyhmää kuin se onkin, niin tällaiset tuntuvat aina vähän hurjemmilta, kun ne tapahtuvat tarpeeksi lähellä.

Kirjoitan jostain kivemmasta, kun yliopiston verkko jaksaa siirtää riittävän monta kuvaa oikeaan paikkaan.

Kuvat jakoon

Ehdin ja jaksoin vihdoin siirtaa kuvat kamerasta omalle koneelle, siita muistitikulle, siita yliopiston koneelle ja siita nettiin. Oikean reunan kuvapalikasta paasee siis kurkkimaan tahanastista satoa.

Jatkossa koitan blogeerata vahan kuvavetoisemmin ja laitan kamaa suoraan tekstin sekaan. Toistaiseksi ne loytyvat kuitenkin tuolta. Jatkossakin sita kautta paasee kasiksi koko satoon.

Missä on brittiläinen sää?

Kohta tulee viikko täyteen sumusaarilla, mutta paikallinen sää loistaa edelleen poissaolollaan. Eikös täällä ole tapana lähteä hyvälläkin säällä sateenvarjon kanssa ulos, kun sitä ei koskaan kestä kauan? Yleensähän täällä ei hyvää säätä pitäisi olla alkuunkaan...

Ensimmäisenä päivänä oli vielä puolipilvistä, mutta nyt on takana viides peräkkäinen päivä, kun aurinko porottaa lähes tauotta pilviseltä taivaalta. Lämpömittaria ei ole ollut käytettävissä, mutta shortsit ovat ihan pätevä varuste alkuiltaan asti, ja suurimman osan päivästä ohutkin pitkähihainen paita on pahaa liioittelua. Jokaisella kauppareissulla on tullut hiki. Lämpimän lisäksi täällä on myös edelleen kauttaaltaan vihreää. Täysi kesä siis. En valita.

Tätä kotimaassa lukevien jalkapallon ystävien harmitukseksi voin todeta, että hu hu. Kävelin vihdoin tänään kotiovelta riittävän matkan oikeaan suuntaan ja löysin futiskenttiä. Olivat ehkä noin kilometrin päässä hirmuisen kokoisen puiston perällä. Niitä oli seitsemän, kaikki hyväkuntoisia ruohokenttiä. Suomessahan tällaisia on ehkä juuri ja juuri yhteensä seitsemän vähän isommissa kaupungeissa, ja ne on aina varattu seurojen käyttöön. Jos treenejä ei ole, maalit lukitaan. Nämä olivat täysin avoimia kaikille. Ja kuten todettua, hyvässä kunnossa. Ja nämä ovat siis vasta oman kulmakunnan lähikentät, minkähänlaisia kunnon treenipaikat mahtavat olla...

Tykkään.

Your target is to be a banana

Taman piti olla jatkohehkutus kaikesta hassusta ja kivasta, mita on tahan mennessa tullut taalla vastaan. Ei ole.

Tama on hajoilu englantilaiseen byrokratiaan, odotuttamiseen ja oletukseen siita, ettei mikaan tassa aivokaapiointifestivaalissa hairitse ketaan.

Viidetta paivaa ollaan nyt reissussa, ja vaikka tiistaiaamusta asti on jarjestelty asioita, ei normaalin elaman aloittaminen ole lahellakaan. Esimerkiksi internettia tai puhelinliittymaa ei ole. Molempien saamiseen tarvitsee pankkitilin, jotka saimme avattua 15 minuuttia sitten. Operaatio alkoi tiistaina.

Yliopiston neuvot olivat "hankkikaa pankkitili". Menimme pankkiin, jonotimme hetken ja saimme kuulla tarvitsevamme opiskelutodistuksen paikalliselta opinahjoltamme. Noh, sellaiset saimme seuraavalla paivalle, jolloin jonotimme tunnin, jonka jalkeen kuulimme, etta kyseessa on paikallinen Tapiola (asiakkaat omistavat), josta ulkomaalaiset eivat saa tileja. Marssimme lappujen kanssa toiseen pankkiin, jossa prosessi saatiin kayntiin. Tyssays tuli, kun virkailija huomasi, etta laput oli osoitettu eri pankille. Tiedot siis olivat ok, mutta lapun ylaosassa luki vaara kohde. Homma uusiksi.

Nyt tilit avattuamme hyppelehdimme iloisina liittymakauppaan tekemaan gsm-soppareita. Ei onnistu. Niiden tekemiseksi mukana taytyy olla pankkikortti, josta saa kasialanaytteen. Tilithan juuri saimme, kortit luonnollisesti tulevat noin viikon paasta postissa. Emme avanneet mitaan. Neljan paivan tyon tuloksena on kaksi tilinumeroa, joita ei voi viela kayttaa mihinkaan.

Tilanteen tietysti pelastaa yliopiston langaton internet, jota voi kayttaa iloisena oman koneensa kanssa iltaan saakka. Pyh, tunnukset paikalliseen verkkoon kylla on, mutta ne aktivoidaan ehka joskus. Ilmeisesti ensi viikolla. Tietokoneluokkien koneille sentaan paasee.

Jonotimme myos tanaan pari tuntia tayttamaan lappuja, joiden kanssa olisi mennyt 10 minuuttia ellemme tayttamisen aikana olisi aina valilla odottamaan jotain. En ole varma mita. Ensimmaisen odotuksen valtaosa johtui siita, etta porukka kutsuttiin huoneisiin nimelta, ja meidan nimemme olivat pinkassa, jota kukaan ei kaynyt lapi. Ainakaan sina parina tuntina, kun olimme paikalla. Paasimme sitten lopulta sisaan, kun jaljella oli vain muutamia hajatyyppeja.

Briteista on sanottu, etta taalla voi perustaa satunnaisesti jonon haluamaansa paikkaan, ja ihmiset liittyvat siihen, kun ovat vaan niin hyvia ja tottuneita jonottamaan. Tuntuu ihan realistiselta. Ei se silti hirveasti hairitse. Ilman internettia elaminen hairitsee, argh. Talla eraa paras arvaus voisi olla, etta netti on toiminnassa noin 1,5 viikon kuluttua. Pitka aika nettielaimelle. Noh minkas teet, onneksi on edes parit bileet valissa.

Ensimmaista infotilaisuuttamme pitanyt sympaattinen professoripappa kertoi, etta hyvaksytyn koesuorituksen raja britanniassa on 40 prosenttia maksimipisteista. Ei osannut kertoa miksi, mutta jatkoi:

- I am told that human beings share 40 percent of their dna with... a banana. So basically, your target is to be a banana.

Ostin eilen jalkapallon. Nyt aion etsia ruohikkoa ja potkia sita niin kauan, ettei enaa vituta. Palataan.

Do you mind the deaf and dumb boy taking you to your room?

Pistetaan lisaa takaumia, kun nettiin paasy on edelleen harvinaisuus. Otsikon lause kuolemattomuudessaan on peraisin pikkuhotellimme (Bed & Breakfast) emannalta. Hanella oli tyontekijana/elattina/tiesmina keski-ikainen, melko huonokuntoisen nakoinen.. noh, jalkeenjaanyt heppu, joka tosiaan oli kuuro. Melkoinen comic sidekick. Tuli olo, etta olemme keskimaaraista heikommassa Monty Python -sketsissa. "He's deaf and dumb." emanta totesi viela varmistukseksi lahtiessamme seuraamaa pikku apulaista.

Ensimmaisen Soton-paivan onnistumisiin voidaan laskea kyseisen yopaikan loytyminen, silla ainakin 6 paikkaa sita ennen myi eioota. Jokin veneshow on vetanyt kaupungin joka kolkan tayteen. Kallista toki oli, mutta yliopisto ihan vieressa, palvelu hyvaa ja olipa katto paan paalla. Ei voi valittaa.

Tana aamuna kannettiin kamat tulevaan asuntoomme, jonne muutaman tunnin paasta paasee ihan oikeasti majoittumaan. Viela kun olisi internet siella, huoh. Noh, sekin jarjestynee parissa paivassa. Luksusta Suomen viikkokausien operaattorihippaan tottuneelle.

Mutta juoksenpa taas, vuorossa jokin kaupunkikierros. Tanaan mennaan ajoissa nukkumaan. Huomenna ei.

Southampton kicks ass mmmkay

Jestas. Eilinen oli melkoinen onnistumisten summa. Nettiin paasy (kuten nakyy, kirjaston koneessa ei ole skandimerkkeja) on ollut kiven takana, joten blogataan nyt takautuvasti.

Eilisen tarkein anti oli kampan saaminen, ja huhhuh kun olikin joulua matkassa. Soitto Lontoosta klo 11 aamulla poiki treffit pientalon edustalle paria tuntia myohemmaksi. Kaupat tulivat jokseenkin valittomasti, ja illalla vuokraisannat tarjosivat sopimusten teon yhteydessa pari lasia viinia. Samalla jutusteliin saunasta, revontulista ja ihmeteltiin hulluja amerikkalaisia. Saatiin viela kahteen kertaan kyyti keskustaan, uskomatonta porukkaa.

Nyt menee kirjasto kiinni ja kone alta. Hehkutan lisaa, kun ehdin.

Nyt läks

Jaa, kai tässä nyt sitten oikeasti mennään Englantiin. Päättelen tämän siitä, että istun lentokentän kuppilassa ja toinen laukkukin meni jo menojaan.

Kone laskeutui äsken ja Visa juoksi vessaan. Laukulla oli lopulta kaksi kiloa ylipainoa, mutta kiva virkailija sanoi, että menköön. Käsimatkatavaralla on hemmetisti enemmän ylipainoa, mutta sitä ei punnittu. Huh.

Ok, kone pois, kamat kasaan ja edessä monta tuntia matkustuspaskaa. Palaan asiaan englannista.

Sorruin... kuten lupasin

Tuleepa nyt sitten tämäkin virtuaalinen korpimaa käytyä. Minusta tuli blogosfäärin osapalikka ainakin tulevan syksyn ajaksi.

Voi tietysti olla, että unohdan kirjoitella mitään juuri koskaan, mutta katsotaan nyt. Jos en unohtele, niin tänne kertynee jotain kummaa randomia vaihtosyksystä Southamptonissa. Eli känni- ja jalkapallojuttuja.

Jos vain jaksan kuvata tarpeeksi, annan kuvien hoitaa suuren osan kerronnasta. Katsotaan nyt. Viikko vielä, sitten mennään.