19.11.2008

Taas kävin satamassa

Mielikuvituksesta on puutetta, mutta jotain pitää kuvata, kun sää on hyvä. Mikä neuvoksi? Takaisin satamaan. Tuloksena oli sentään vaihteeksi yksi varsin onnistunut räpsy. Pistin pari turhempaakin kaveriksi, kun nyt vaivauduin taas kirjoittamaan.





Ylläoleva syntyi onnekkaasti, kun totesin, että satamassa oleva laiva olikin tylsä ja pieni, ja rupesin pälyilemään muuta kuvattavaa. Aurinko oli passelisti nostokurkien kohdalla ja väri komea. Pari testinäpsyä, säädöt manuaalille ja plop. Melkein harmittaa, että nämä kivat tulee aina puolivahingossa.

Mitäpä tässä muuta. Vihdoin alkaa näyttää siltä, että saa vähän tehdä hommiakin. Nettilehti, kuvausprojekti ja essee pitäisi tökkiä vauhtiin. Luonnollisesti juuri tässä vaiheessa on sitten kaikkea oheistouhuakin enemmän. Ens viikolla pariksi päiväksi Dubliniin, jei.

11.11.2008

Lännen hitain blogi

Verkkaisesti tulee tänne mitään lisäiltyä. Pahoittelen.

Syystä on noin 70% laiskuutta ja 30% sitä, ettei täällä tapahdu oikein mitään, mistä jaaritella. Pääasiassa kyse on siitä, ettei ole tullut kuvattua tarpeeksi juttuja. Halusin kuvapainoitteisen blogin, eikä ilman kuvia oikein tule blogattua.

Pistetään nyt pari kuvaa, kun tuli satamassa käytyä. Tarkoitus oli käydä ottamassa lisää laivakuvia, kun tiesin yhden paatin olevan laiturissa. Täällä vain satamat toimivat hiukan toisin kuin Suomessa. Portti, jolla lippua pitää näyttää on jo satojen metrien päässä terminaalista, jonka takana on itse laiva. Ainoat kuvat saa ihan eri suunnalla olevalta "bongausalueelta", joka palvelee tarkoitusta vain laivojen saapuessa tai lähtiessä. Yleensä siis klo 7-8 aamulla, jolloin nukun, tai klo 17 jälkeen illalla, jolloin on pimeää. Noh, yritän vielä joskus.



             

Kuukuvasta tuli pienen nysväyksen jälkeen hieman parempi kuin ainoasta aikaisemmasta, jonka olen ottanut talteen. Tuo lienee parasta, mitä höpöhöpö-objektiivilla saa käsivaralta aikaiseksi, mutta sellaiseksi minusta aika ok.

Sen verran tähän voisi kuulumisia listata, että en kyllä kuollaksenikaan tajua täkäläistä opiskelurytmiä. Minulla on tällä hetkellä käynnissä tasan kaksi kurssia, joista tulee aikataulutettuja juttuja tasan kahdelle päivälle. Minulla on siis koulua ti-ke ja vapaata to-ma. Hulluinta tässä on se, että noista kahdesta tulee oikein mukavasti opintopisteitä, 25 nimittäin. Toki tuohon tulee kaikenlaista ryhmätyötä ja esseetä päälle, mutta ei tuossa minusta silti mitään järkeä ole.

Kursseista saatavat opintopisteet ovat ylipäätään aivan tähtitieteellisiä työmäärään nähden suomalaiseen työskentelyyn tottuneelle. En halua tuomita näin lyhyen otannan perusteella, mutta hieman ihmetyttää millaisella ammattitaidolla nämä tyypit menevät töihin valmistuessaan kolmen vuoden jälkeen. Käytännössä siis kandidaatin papereilla, joihin kuuluu opintoja korkeintaan 70% suomalaisesta kandista.

Ei minulla muuta tänään.